sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Ulkopuolinen apu matkalla kohti tavoitteita - kellä kokemusta?

Miksi ihminen syö itselleen haitallista ravintoa - vaikka tiedostaa jopa sen vaikutuksen mm. motivaatioonsa liikkumisen, terveellisen elämän ja kiinteytymisen toteuttamiseksi? Miksi ihminen istuu viltin alla, isoon kylpytakkiinsa kääriytyneenä ja vatsa edellisen illan mässäilyistä yhä turvoksissa valittamassa tilanteesta, joka on täysin itseaiheutettu?

Tavallaanhan järki tietysti sanoo, että ei tässä mitään rikosta sentään tehty. Perjantaina tuli juhlittua ja juotua kaiken maailman sokeripommi-drinkkejä Helsingin yössä ja eilen jatkoin sitä konkurssia jakamalla Hiihtäjän kanssa pussillisen tortilla chipsejä ja lakuja.

Passion- ja vadelmadrinksut nautittiin ihanassa Kiilassa.

Kuvan osoite.
Kuvasta poiketen meidän annoksemme oli puoli kiloa, eli noin 225g per naama. Masentavaa.

Mutta sitten taas mieli, sydän, kaikki mikä päässä liikkuu silmien lisäksi sanoo että tässä tehtiin kyllä sellanen karhunpalvelus ja emämunaus, ettei pahemmasta väliä. Takana äärimmäinen ällöily viiden päivän mittaisella Rooman reissulla; pelkkää syömistä, kuohuvia, viiniä ja oluita - yhdistettynä hitaaseen, runsaaseen kävelyyn huonoilla kengillä. Kroppa rikki, morkkis HUGE ja piti tosiaan ottaa niskasta itteään kiinni ihan kunnolla heti palattuamme. Noh, kroppa rikki --> selkä siis lääkityksellä jälleen, juoksutreenit pannassa ja ketutus katossa. Kuluneella viikolla sain raahattua itseni salille kerran. YHDEN AINOAN KERRAN!!! Sen lisäksi en käynyt lenkilläkään kuin muistaakseni kerran, enkä tietenkään juosten, vaan kävellen sen 5,5km aamulla koirien kanssa.

Joo - olen tehnyt kouluhommia iltaisin ja eihän niiden tekeminen oikeasti onnistuisi, jos vielä viiden jälkeen lähtisin salille ja siitä sitten kotiin puurtamaan opinnäytetyön tai muiden rästihommien parissa. Siihen ei kertakaikkiaan kierrokset riittäisi. Mutta nyt olo on kyllä ihan hirveä...

Telkkarista tulee juuri Gordon Ramsayn Pannu kuumana, jossa Gordon totesi osuvasti näin:

"Terveellinen ruokavalio ei ole sprintti, vaan maraton."

Kuinka osuvasti todettu. Ja minulle tuntuu taas, että mikään malli ei toimi ja maratonini on kuin etenemistä ilman kenkiä, 20kg rinkka selässä ja silmät kiinni. Ihan yhtä sekoilua ja rämpimistä taas koko paska. Luultavasti ne pari pudotettua kiloakin ovat jo jämähtäneet keskivartaloon tässä kuluneen parin viikon aikana ja juoksukuntokin jäänyt jonnekin lentokentille kuppaamaan. Fiilis on nyt jotenkin niin kertakaikkisen paska (edelleen, lojun yökkärissä isossa kylpytakissani villaviltin alla sohvalla, sen sijaan että tekisin asialle mitään) että päästäkseni tavoitteisiini, olen harkinnut jopa tätä. Hyvällä ystävälläni, jolla on toki pudotettavaakin 20 kilon verran, liittyi superdiettaajiin muutama viikko sitten ja uskoisin hänen saaneen sitä kautta todella hyvää vertaistukea ja kannustimia lipsumisten välttämiseen. Joitain lipsumisia hänelläkin on ollut, mutta perinteisesti minulla on ollut näissä asioissa huomattavasti tiukempi itsekuri - olenhan pystynyt näihin 1-2kk herkkulakkoihini, painonpudottamisiin ja juhlakausittomiin aikoihin aiemminkin. Mutta hirveetä jojoilua tämä itsellänikin on. Mielelläni olisin tuossa oikealla, mutta todellisuudessa olen vasemmalla. Koska olen näin lyhyt, en koskaan näyttäisi noin hyvältä kuin tuossa oikealla, mutta eipähän ainakaan olis ylimääräistä ja jos saisin lihaksikkaamman kropan aikaiseksi, se vähäkin pituus näyttäisi varmasti paremmalta.

Kuvan osoite.


Sitten voidaan tietysti miettiä, että mitä mä valitan. Painoa on huonollakin ruokavaliolla ja liikkumatta kertynyt pahimmillaan korkeintaan se vajaa 47kg, mutta se on pituuteeni (153cm) nähden jo omalla kohdallani selkeästi sellainen pöhöttynyt ja turpea paino. Sitä en missään nimessä halua olla. Toinen ääripää on sitten juoksemalla ja kaloreita vahtimalla saavuttamani 42kg viime elokuussa, jolloin olin aikamoinen rimpula. Mutta mielummin se, kuin se 47kg turvonnut möykky! Ennen reissua treeni kulki, painoa oli 43,5kg ja fiilis oli niiltä osin ihan loistava. Nyt painoa on luultavasti (en ole uskaltanut hypätä vaa´alle) yli 45kg ja fiilis on ihan surkea. Joten, voisinkohan saada riittävää motskua ja tukea Jutalta?! Hitto, en todellakaan ikinä edes kuvitellut voivani harkita asiaa, mutta nyt musta tuntuu, että itseksenikään en tähän pysty. Elämässä on liikaa kaikkea muuta, että jaksaisin pitää langat käsissäni ja fokuksen kirkkaana tässäkin asiassa - vaikka tää treeni ja nää tavoitteet määrää yleisfiiliksen tason tiukimmin kuin mikään muu osa-alue elämässä viime aikoina. En mä jaksa olla kiva kotonakaan, saati reipas duunissa, kun tunnen itseni mössöksi.

Mut onks se luovuttamista? Jos ei pysty itsekseen?

Ja mihin jengiin mun pitäs liittyä?

Superdietti-porukasta löytyy alle 10kg laihdutustarpeessa olevien ryhmä, mutta onks se hiukka jo kusetusta liittyä siihen, koska pudotettavaa ei periaatteessa ole kuin omasta mielestäni - kaikki taulukot ja ohjeistuksethan tukee sitä illusiota, että olen ihan normaalipainoinen ja hyvässä kunnossa siltä osin.

Lite kuulostaa ehkä realistisimmalta. Sieltäkin löytyy porukka, jossa pudotettavaa painoa löytyy väh. 5kg, mutta myös jengi, jonka tavoitteena on kiinteytyä ja kasvattaa lihasta. Seuraava valmennus alkaa - huomenna. Noniin.

Bikini Challenge kuulostaa houkuttelevimmalta, mutta se on alkanut jo viikko sitten. Seuraavaa ilmoittautumisaikaa ei ole edes ilmoitettu. Liekö sitten, ettei toista ole tulossakaan ennen kesää..?

Tässä nyt pureskeltavaa itselleni ja ryhdistäytymisen paikka. Mun täytyy lopettaa tää lorviminen, nyt heti, koska pääkoppa ei selkeesti kestä edes viikon taukoja ja noi herkuttelut mä vielä jotenkin kuitenkin kestän soimaamatta itseäni näin valtavasti, jos alla on treeniä. Nyt sitä ei ollut. Pelkkää löysäilyä (vaikka aikaansaanut olo toki kouluhommien osalta onkin).

Onko jollain omakohtaisia kokemuksia ulkopuolisesta avusta tavoitteiden saavuttamiseksi? Entä tästä hetkestä - kun tajuaa, ettei vaan itsekseen pysty? Mitä sitten tapahtui?

Muutama motivaatiokuva vielä loppuun, ennen kuin alan siivota ja kerätä itteeni lähteäkseni edes ulos ja lenkille. Iltapäivä ja ilta on pakon sanelemana valitettavasti pyhitetty sille opinnäytetyölle.






Edit. No, nyt sitten keskusteltuani kaverin kanssa aiheesta, oli hänen mielipiteensä tuosta nettivalmennuksesta se, ettei siitä valmennuksen keskustelupalstasta ole ainakaan superdiettaajien puolella juurikaan apua. Eli se siitä vertaistuesta... Tosin ehkä siellä Liten puolella on eri meininki... Emt. Vai olisiko viisaampaa sijoittaa vähätkin rahansa muutamaan PT-tapaamiseen..?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos!